maanantai 12. syyskuuta 2016

Katja: Labbikset vesipelastaa!

Mitä kuului vepe kesään? No treenejä ja kokeita tietty. Tavoitteiden saavuttamisia ja niiden ylittämisiä toisten osalta! Tälle kesälle oli tavoitteet vepessä Pommacille nousu avoimeen luokkaan ja Qelmille vain hauskanpitoa.

Videopätkää VaVin treeneistä.

Pommacin ensimmäinen kesän vepekoe alokasluokassa meni poskelleen, kun alettiin kikkailla treeneissä liian vaikeita juttuja juuri ennen koetta ja viennissä tuli epävarmuus eikä se onnistunut lainkaan. Palasimme sorvin ääreen harjoittelemaan ja seuraavassa kokeessa 7.7 tuli ALO1 tulos pistein 97. Sitten osallistuimme 7.8 kokeeseen ja sieltä tuli toinen ALO1 tulos pistein täydet 100! Avointa luokkaa kokeiltiin yhden kokeen verran, muista liikkeistä täydet 25p, mutta viennissä Pommac ei irrottanut otetta pelastusliiveistä, jotka oli arvottu päivän vientiesineeksi, joten vienti nollille. Tarkoitus ei ollut edes osallistua, eikä juuri ehditty noita avon liikkeitäkään treenata ennen koetta. Hyvin kyllä Pommac teki siihen nähden :). Ensi vuoden alussa muuttuvat vepesäännöt, joten ensi kesänä sitten jatketaan uusilla liikkeillä.

Ja sitten se Qelmi, musta apinalapseni! Qelmille tosiaan kesän tavoite treeneissä oli vaan pitää hauskaa. Edellisen syksyn sove meni läpi vaikka vienti ei onnistunutkaan. No sitäpä samaa harjoiteltiin tämäkin kesä ja loppukesästä alkoi sujua, kun löydettiin Qelmille toimivat palkkiot ja tavat palkata. Ilmoitin sen sitten tuplakokeeseen 20. ja 21.8 alokasluokkaan. No mitä tekee Qelmi, ottaa lauantaina täydet 100p ja ALO1 tuloksen ja sunnuntaina 99p ja toisen ALO1 tuloksen ja siirtyy avoimeen luokkaan :D. On se melkoinen kakara!
 Voittajan on helppo olla vakava.
Kuva: Hanna Riipinen.

Katja: Qelmi luonnetestissä

Lupasin viime kesänä testata Qelmin luonnetta virallisessa luonnetestissä, kun helmikuun lopussa Qelmi täytti 2-vuotta. 6.8 järjestettiin sopivasti Somerolla testi, johon päästiin mukaan. Tuomareina olivat Jorma Lankinen ja Sirpa Heilä. Pisteitä tuli lopulta huimat 203!
Pisteiden jakautumisen osa-alueittain näkee koiranetistä Qelmi LT. Aikalailla omat päätelmäni Qelmin luonteesta pitivät paikkaansa, kohtuullisen kova. Tuomarin kommentit olivat myös varsin omaa näkemystäni tukevia.
Testi löytyy myös videoituna. Oli taas oikein mielenkiintoinen kokemus, Qelmin mielestä tosi kivoja tehtäviä :D

Muutama kuva testistä.



Katja: Qelmin agility kuulumisia tältä vuodelta

Johan on vierähtänyt aikaa kirjoittelusta! Se ei tarkoita ettei mitään olisi tapahtunut vaan ehkä juurikin päinvastoin :D. Tässä Qelmin agility kuulumiset tältä vuodelta.

Qelmi ja Salon Koirahallin ryhmissä treenaavat Karda ja Leevi aloittivat kaikki samoista kisoista 16.1 agilityuransa. Ihan ei mennyt kaikki putkeen, eniten jännitti pysytäänkö Qelmin kanssa edes samalla radalla ja lopulta radan ainoaksi virheeksi tuli ensimmäisen riman pudotus!

Helmikuun 13. päivä kisattiin TSAU:lla ja siellä sitten tuli oikeinkin hieno nollarata ja eka luva Qelmille!

Helmikuun lopussa me kisailtiin ATT:llä ja siitä tämä video, Qelmi sosiaalisena poikana kävi vähän koittamassa tuomarin polvien joustoa :D. Onhan se melkonen vilpertti!

17.4 kisattiin taas ATT:llä ja sieltä toinen luva. Tämän jälkeen sitten kasvatettiinkin merkittävästi hylly tilastoja. Koska lahjattomat treenaa ei pätenyt meillä, tuli takapakkia keppiosaamisessa, treenien jäädessä liian vähiin. Serti ykkösistä napsahti sitten Lohjan kisoista 14.8 (tästä radasta ei ole videota). Nyt 2-luokassa ei tälle vuodelle ole mitään tavoitteita. Haaveissa siintää juoksukontaktien opettaminen Qelmille. Aika näyttää mitä siitä projektista tulee :D

Sertiruusuke poseeraus :D


perjantai 8. tammikuuta 2016

Katja: Eetu pappa on poissa :(

Vanhin cavalierimme Eetu synt. 25.6.2005 lähti sateenkaarisillalle 23.12.2015. Eetu ehti 10,5 vuoden kunnioitettavaan ikään ja sydämen sivuääni sillä oli ollut jo useamman vuoden. Mitään ei ollut enää lääkityksenkään avulla tehtävissä ja oli aika päästää Eetu pois.

Eetu ei ollut koskaan harrastuskoira, se oli viimeisen päälle seurakoira. Näyttelyihin ei ollut asiaa, kun kives ei laskeutunut. Polvet eivät olisi kestäneet agilityä kilpailumielessä. Eetulla oli kuitenkin yksi tärkeä harrastus ja se oli Kennelliiton Kaverikoiratoiminta. Eetu oli toiminnassa mukana todella pitkään ja ehti vierailla vanhainkodeissa ja erilaisissa tapahtumissa paljon. Se palkittiin jo 2009 vuonna ansioituneesta Kaverikoiratoiminnasta. Tässä kuvassa Eetu oli vielä syksyllä 2015 MLL tapahtumassa lasten rapsuteltavana.
Posti toi meille kirjeen pian joulun jälkeen. Mieltä lämmitti tämä yllättävä kiitos Eetun työstä.
 
Marraskuun lopussa 2015 olimme vielä tekemässä tonttutemppuja Salon Mustissa ja Mirrissä ja silloin Eetulla oli vielä kova meno päällä.
 
Vahvinkin väsyy joskus ja raja tuli vastaan 23.12.2015. Tässä viimeinen kuva Eetusta ennen viimeistä matkaa. Eetu säilyy aina mielessämme <3

Katja: Mitä jäi käteen vuodesta 2015 ja mitä tuo 2016?

Aloitetaan A-kirjaimesta eli agilitystä tietenkin!

Pommac aloitti kisaamisen virallisissa toukokuussa. Kasvatettiin ihan kiitettävästi hylättyjen tulosten listaa. Uudet paikat vähän jännittivät ja varsinkin kepit tuottivat paljon ongelmia uusilla alustoilla. Tsaun alumiinikepit itsessään olivat myös todella hankalat. Päätettiin selättää keppiongelmaa paikan päällä ja ilmoittauduin treeneihin sinne ja sillä sitten saatiinkin keppimörkö selätettyä!
Ensimmäinen luva eli luokanvaihtoon oikeuttava tulos tuli 1-luokasta 21.11.2015 hyppyradalta.
Monissa muissakin asioissa radalla tuntui löytyvän yhteinen sävel ja seuraavissa kisoissa 12.12.2015 tuli toinen luva ja serti eli menolippu 2-luokkaan!
Nyt sitten odotellaan ekoja 2-luokan kisoja 16.1.2016. Siitä on hyvä aloittaa uusi vuosi ja uudet kujeet :D. Ehkä tavoitteena 2016 vuonna on nousta 3-luokkaan Pommacin kanssa ;)

Lainakoira Nastan kanssa aloitettiin kisaaminen 7.11.2015 Lohjalta ja ekoista kisoista tuli ensimmäinen luva. Seuraavat kisat olivat 21.11.2015 Tsaulla ja sieltä sitten napsahti toinen luva ja serti eli Nastakin nousi 2-luokkaan. Tässä video Tsaun kisoista.
Qelmin agility uran aloitus jäi nyt sitten 2016 vuoden puolelle. Monien tassujen loukkaamisten ym. myötä, mutta ei se mitään, kyllä me ehditään vielä.

Noutojutuista jäi tietty parhaiten mieleen Qelmin taippareiden läpäisy. Sitten vetäydyttiinkin treenaamaan hallintaa. Ehkä ensi kesänä voisi kokeilla alo-luokan koetta. Pommac ei läpäissyt taippareita toisellakaan yrittämällä, voi olla että se saakin keskittyä muihin lajeihin, kuten agilityyn ja vesipelastukseen :)

Vesipelastuksessa molemmat labbikset Pommac ja Qelmi läpäisivät soveltuvuuskokeen. Siitä jatketaan kun keväällä vepe kausi alkaa taas. Pommacin tavoite on läpäistä alokasluokka ensi kesänä. Qelmi saa treenailla huvin vuoksi :D

Keväällä aloitetaan labbisten kanssa myös toko kurssilla. Katsotaan miten se laji vie mennessään ;)