Ida

Heippa kaikille!

Minä olen siis Ida, yksi tämän blogin kirjoittajista. Olen 24-vuotias naisenalku Perniöstä. Eläimet, varsinkin koirat, ovat suuri osa elämääni. Työskentelen Kemiössä eläintenhoitajana ja vapaa-ajalla koirat ovat  pääroolissa. Ja tietysti agility! :)

Ensimmäinen koira elämässäni oli -97 syntynyt tiibetinspanielin ja kk mäyräkoiran sekoitus nimeltä Emma. Emma oli alun perin siskoni koira, mutta se muutti sitten meidän lapsuuden kotiin minun ollessa yhdeksän. Emman kanssa ei koskaan mitään harrastettu, eikä se osannut käskystä muuta kuin istua. :D Se oli kuitenkin sopivan kokoinen nuorelle koirahullulle lenkitettäväksi ja käytiin me muutamat mätsäritkin pyörähtämässä. Emma lopetettiin syyskuussa 2012 vanhuuden tuomien oireiden vuoksi, vanha rouva ehti elää kunnioitettavaan reilun 15 vuoden ikään. :') ♥

 

 

Omaa koiraa aloin tietysti kinumaan vanhemmiltani jo ala-aste ikäisenä, mutta toiveeni toteutui vasta ollessani 16-vuotias. Tästä olen kuitenkin tänä päivänä kiitollinen vanhemmilleni, vaikka se silloin suututtikin. ;) Kuin myös siitä olen kiitollinen, etteivät he antaneet minun 16-kesäisenä ottaa sakemanni-mixiä, minkä olisin halunnut.. :D Meille tuli siis keväällä 2007 Varga, ihana, pieni ja pörröinen porsaan ja karhun sekoituksen näköinen lapinkoirapentu! Lapinkoira ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut ehkä se paras valinta ensimmäiseksi koiraksi kokemattomalle teinille, mutta en minä tuota vaihtaisi mihinkään! ♥ Ja opinhan minä paljon kurittoman ja melko kovapäisen uroksen kanssa, jota ei ollut mitenkään helppo motivoida! Vargan kanssa en sen ihmeemmin ole mitään harrastanut, se osaa liudan pöljiä temppuja ja perus arkitottelevaisuutta. Ollaan me myös käyty muutamalla rally-toko kurssilla ja vähän toko-juttujakin hömpätty. Nyt Varga viettää varhaiseläkettä sohvaperunan roolissa ja edustaa lauman ainoana uroksena, vaikkakin pallittomana sellaisena. :D

 

 

Lukion jälkeen syksyllä 2009 lähdin Kemiöön opiskelemaan eläintenhoitajaksi ja silloin muutin omilleni, Varga tietysti mukana. Koirahimo kasvoi entisestään ja ollessani työharjoittelussa keväällä 2011 shelttejä kasvattavassa kennelissä, mukaan tarttui tuolloin reilu 2-vuotias shelttinarttu Nora. Nora oli palautunut edelliseltä omistajalta takaisin kasvattajalle koska se ei oikein sopinut heidän laumaansa ja heillä tavoitteet agilityssa ja siinä menestymisessä oli korkealla ja Norasta ei siihen ollut. Noran kanssa minä pääsin sisälle agilityn mielettömään maailmaan ja se olikin mitä parhain opettaja! Nora osasi kaikki agilityesteet valmiiksi ja sen kanssa oli käyty kokeilemassa kisaamistakin. Minä opin nopeasti sen kanssa eri ohjauskuviot ja sovimme hyvin yhteen. Noran hermorakenne vaan on todella onneton ja se ei kestä kisaamisen ja hälinän tuottamaa painetta ollenkaan. Kotihallilla se on iloinen ja reipas ja ajoittain innostuu juoksemaan jopa melko lujaakin, mutta vieraissa paikoissa, kisatilanteissa, ihmishälinässä ja kuulutusmelussa se ahdistuu todella paljon. Saimme Noran kanssa muutaman ihan ok kisatuloksen ykkösissä, mutta siihen se sitten jäi, siitä ei nauttinut kumpikaan meistä ja Nora siirtyi vaan hömppääjä agilitaajaksi.:) Keväällä 2015 Nora muutti siskolleni Brucen (siitä lisää kohta) kaveriksi, koska yhteiselo kotona omassa laumassa ei toiminut. :(

 

Koska agilitykärpänen puraisi todella kovin minua aloitettuani Noran kanssa, halusin lisää ja lisää ja lisää! Sain siskoni parsonrussellinterrieri Brucen lainakoiraksi ja se olikin ensimmäinen koira jolle itse aloin alusta asti opettamaan esteitä ja agilityn saloja. Brucen ja minun agilityura on ollut melkoista on-off vuoristorataa, mutta kyllä me ollaan kisaamaankin päästy! :D Brucella on kaksi LUVA-tulosta ykkösistä ja monen monta lähelläpiti-nollaa.. Suurin vaikeus Brucella on keppien aloitus. Olin itse silloin kokematon opettamaan niitä, enkä saanut sille tehtyä tarpeeksi itsenäistä aloitusta ja sittemmin olen ollut laiska korjaamaan sitä, eli tällä hetkellä yleisin kisatulos on 5, joka tulee kepeiltä. :D Treenaamme ja kisaamme nykyään vain satunnaisesti.

 

Elämäni koira-Joy saapui laumaani syksyllä 2011. Olin keväällä valmistunut eläintenhoitajaksi ja syksyllä aloitin työt koulussani. Axxell Brusabyssä koulutetaan myös avustajakoiria ja sain hoitokoirakseni nuoren labradorinnoutajanartun, Joyn. ♥ Joy asui kanssani kevääseen 2013 asti, jolloin se valmistui avustajakoiraksi ja lähti tekemään erittäin tärkeää työtä liikuntarajoitteisen naisen avuksi Helsinkiin. Joy oli, ja on, se minun elämän the-koira. Sen kanssa sain upeita kokemuksia, opin itse paljon koirien kouluttamisesta, sain parhaan ystävän ja pääsin mukaan tuohon mielettömän tärkeään avustajakoira-toimintaan. Sen kautta sain myös tutustua tuohon upeaan rotuun, joka tänä päivänä, ja luultavasti jatkossakin, tulee olemaan mulle SE rotu. Kaipuu on aivan järkyttävän suuri joka päivä, mutta se, että tiedän sen tekevän niin tärkeää työtä, ja tuovan niin suuren ilon ja avun Saijalle, helpottaa hieman. Joyn kanssa tietysti myös hömpättiin vähän agilitya. ;)

 

Työpaikalleni syntyi 2012 kesäkuussa labradori-pentue. M-pentueesta, kuten muistakin pentueista, oli tarkoitus tulla avustajakoiria. Huomasimme kuitenkin yhdessä pennussa olevan jotain vikaa kun pennut olivat vajaa 4 viikkoisia. Pennun silmä oli turvonnut ja muuttunut hieman sameaksi. Vein pennun omalle eläinlääkärillemme ja saimme tippoja silmän hoitoa varten. Silmä ei mennyt parin päivän sisällä lainkaan paremmaksi, vaan itseasiassa huonommaksi ja päätimme lähteä näyttämään sitä Pet-Vetiin Tuomas Illukalle. Silmän paineet olivat nousseet ja siksi silmä oli turvonnut ja samea, saimme kahdet tipat lisää ja käskyn tulla takaisin mikäli silmä ei olisi parempi kahden päivän kuluttua. Ja eihän se ollut. Lähdimme reilu 4-viikkoisen pennun kanssa uudestaan Turkuun ja Elina Illukka poisti silmän kiireellisesti heti samana päivänä. Koska pientä kauluripäistä potilasta ei voinut viedä takaisin pentulaatikkoon, se tuli minulle kotihoitoon Ja tietysti siinä kävi niin, etten enää voinut luopua pennusta ja ostimme sen itsellemme äitini kanssa. Niin elämääni tuli Maisa. ♥  Maisan kanssa aloitimme 11-viikkoisena agilityn vähän sekavin tuntein, vaikka silmä oli täysin parantunut, emme tienneet miten se tulisi vaikuttamaan sen elämään ja voisiko Maisan kanssa harrastaa. Silmän puuttuminen ei haittaa Maisan menoa lainkaan! Maisa on nyt reilu 3-vuotias ja nousimme Juhannuksena 2015 3-luokkaan! :) Maisa on ihan huikea agility-kumppani, sen kanssa on ihana mennä radalla! Se on labradoriksi nopea ja pienen kokonsa vuoksi todella ketterä. Sovimme yhteen kuin nenä päähän! Aloitimme tänä kesänä myös VEPEn ja noutopuuhat, taipparit olisi tarkoitus kokeilla läpi vielä syksyllä. Maisa on niin supertyyppi, maailman paras yksisilmäinen agility-labradori! ♥  

 

Ensimmäinen agilitya varten suunniteltu koira tuli minulle keväällä 2013. Olin jo tovin miettinyt Maisan rinnalle kasvamaan toista agilitykoiran alkua ja päätynyt rotuna bordercollieen. Olin hiukan alkanut selailla eri kasvattajia kun sain kuulla että Aneten Raijalle oli tulossa pentuja! Raija on mielestäni niin makea koira ja tykkään sen luonteesta joten tietysti kiinnostuin heti! Pentuja syntyi 9 kappaletta 16.1.2013 ja mukana oli myös minun pieni rajalassieni. ♥ Pääsin katsomaan pentuja ensimmäisen kerran niiden ollessa 3-viikkoisia ja jo silloin noista hassunnäköisistä pennuista silmääni pisti Raisa. Kävin melkein viikottain katsomassa pentuja ja joka kerta tykästyin vaan enemmän ja enemmän Raisaan ja lopulta pentutestein jälkeen Anette ilmoitti  että Raisasta tulisi minun! Olin onnesta soikeana! Aloitimme Raisan kanssa agilityn heti Aneten pentukurssilla ja nyt olemme käyneet muutamat ykkösten kisat. Raisa on todella nopea ja kiihkeä, välillä hakkaan päätä seinään sen kanssa mutta loppupeleissä se on juuri sellainen reikäpää kun halusinkin ja kun palikat kolahtavat paikoilleen meno sen kanssa on huikeaa! :) 

 

Brucen lisäksi minulla on myös toinen lainakoira, tiibetinspanieli Roxy. Roxy on kaverini koira ja viettää aika paljon aikaa myös minun luonani kun treenaan ja kisaan sen kanssa. Roxy on tipsuksi todella sporttinen ja miellyttämishaluinen, ihana pikkukoira! ♥ Aloitimme Roxyn kanssa kisaamisen loppuvuodesta 2014 ja nousimme yhdeksällä startilla kakkosiin. Kakkosen kisoja olemme käyneet muutamat ja sielä on yksi LUVA jo kerättynä. :)

 

Työpaikkani on tuonut elämääni myös kolmanne labradorin. Kotona vielä kasvamassa olevan avustajakoiraoppilaan Zian. Jos Joy on elämäni koira niin Zia ei kyllä ole kovin kaukana siitä! ♥ Zia tuli minulle jo heti pentuna ollessaan 8-viikkoinen ja on nyt asustellut luonani reilu puolitoista vuotta. Olen opettanut Zialle ison osan sen avustajakoiran taidoista ja se on opettanut minulle paljon ajoituksesta ja tarkkuudesta kouluttamisessa. :) Zian olisi tarkoitus valmistua vuodenvaihteessa ja lähteä töihin alkuvuodesta 2016. Zian kanssa ollaan myös tietty hiukan hömppäilty aksaa, Zia on nopea ja hauska agilitykaveri! Se oppii kaiken todella nopeasti  ja on ihanan innokas! :)

 

Kirjoittelen tänne jatkossa minun ja laumani kuulumisia niin treeni- kuin kisarintamallakin! :) 

Terkuin, Ida & lauma