torstai 10. syyskuuta 2015

Mette: Ruun liidot LÄGIllä ja TSAUlla

Kävimme kisaamassa aksaa Ruun kanssa Lohjalla 1.8.2015 ja Turussa 29.8.2015. Molemmissa kisoissa meillä oli kolme starttia, koska se on tällä hetkellä mulle ihan maksimi määrä.

Lohjalla ensimmäinen startti meni vähän niin ja näin. Ohjasin eri tavalla mitä olin suunnitellut ja keinukin oli yllättäen lentokeinu ja näiden takia Ruu sinkosi keinulta siis väärään putkeen josta tuloksena HYL.
Seuraavaan rataan päätin tehdä yhteen kohtaan persjätön vaikka moni otti sen jotenkin kauheen varmasti ja tekivät siihen kohtaan valssin. Ajattelin, että kaikki tai ei mitään! :D Muuten rata vaikutti ihan simppeliltä paitsi loppu suora oli vähän kysymysmerkki... Lohduttauduin kuitenkin sillä, että Ruu irtoo ihan suht kivasti kun vaan huudan eteeneteeneteeneteeneteen! Radalla persjättö onnistui, myös edellisellä radalla tehty lentokeinu oli muistissa ja keinu onnistui, kepeille lähetys onnistui ja loppusuorakin onnistui vaikka ennen toiseksi viimeistä estettä Ruu kysyi: "ai että minne?". Tästä tuloksena siis 0, 2. sija ja LUVA. Ensimmäinen sellainen. :D Eniten radassa ilahdutti sen sujuvuus. Me ei töpeksitty missään kohtaa kauheen pahasti ja se tuntui hyvältä. Alla vielä video radastamme.


Kolmas rata oli hyppäri ja siinä oli kepeille lähetys aika pitkällä estevälillä eikä Ruu osannut etsiä oikea väliä. Lisäksi loppusuora oli aika kammottava ja tähän meillä ei enää riittäny eteeneteeneteeneteen käskyt. Toiseksi viimeisellä esteellä Ruu tuli jo ohi esteestä.
Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen päivän saavutukseemme. :)

Turussa ensimmäinen startti tuntui jälleen tosi hyvältä. Rata oli jälleen sujuva ja ainoat virheet mitkä meille tuli oli ensimmäisen riman tiputus ja pieni pyörähdys ennen keppejä.
Toinen rata oli ihan kauhee katastrofi. Mm. keppien aloitus missattiin (olivat toiseena esteenä) ja aa otettiin kolmeen kertaan ja muutenkaan ei oikein sujunut.
Kolmas rata oli jälleen tosi hyvä ja jouheva, mutta tällä kertaa kaksi rimaa alas.
Olin kuitenkin tosi tyytyväinen noihin kahteen hyvään rataan ja niistä on hyvä jatkaa! :)

Olemme käyneet viime aikoina Ruun kanssa treenaamassa Jaakkolan Tiinan luona ja se on selvästi kannattanut! Me aletaan olla samalla radalla Ruun kanssa! Rimoja ollaan tarkoituksella pidetty matalemmalla kun joka kerta kun olemme Tiinalla olleet on ollut hirmu kuuma eikä olla viitsitty hypyttää niin korkeita. Nyt niitä olisi tarkoitus taas nostaa kun ilmat on vähän viilentyneet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti